Minä synnyin maailmaan, jossa ei ollut älypuhelimia. Ei ollut sosiaalista mediaa, facebookkia tai hienoja tietokoneita. Uutiset luettiin lehdestä tai katsottiin iltaisin Kymmenen uutisista. Jos oli asiaa, soitettiin lankapuhelimeen, minne vastasi milloin kukakin. Tai mentiin käymään oven takana. Pikkuhiljaa ja kuin huomaamatta, alkoi kuitenkin media kasvaa oman kasvuni rinnalla.

 

Suuri muutos mediankäyttäjänä oli omalla kohdallani se, kun ensimmäinen internet kannettiin sisään taloon. Tuli google, josta löytyi ihan mitä tahansa. Ja kuvagalleriat, messenger, keskustelupalstat. Myöhemmin myös se facebook. Yhteydenpito ystäviin helpottui ja toisaalta toi myös uusia tuttavuuksia, kun kirjekaverit vaihtuivat sähköpostikavereihin. Aluksi riitti lankapuhelin. Sitten riitti Nokia 3310. Sitten tarvittiin vain simpukkapuhelin. Ei, kun kosketusnäyttö. Nettiyhteys! Aika vieri ja tavat muuttuivat. 

 

Nykyään suhteeni mediaan on osittain epäilevä. Käytän aktiivisesti hyväkseni median tuomia mahdollisuuksia mm. yhteydenpitoon ja tiedonhankintaan. Silti koen kyseenalaiseksi sen, miten media muuttaa ihmisten välisiä sosiaalisia suhteita. Ennen keskusteluissa oltiin läsnä, nykyään on helppo kaivaa puhelin taskusta ja ajatella muuta, tai ystävälle soittamisen sijaan seurata hänen elämäänsä facebookista. Minulla on pari tuttua jotka katsovat televisiotakin koko ajan, siis ihan koko ajan. Tai vahtivat ja ihmettelevät uutisia netissä, minne ne päivittävät parin tunnin välein uutta tietoa. Olivatkohan ihmiset silloin onnellisempia, kun ei tarvinut olla kaikesta kartalla, aina niin tietoinen?

 

Media tuo silti mukanaan myös paljon hyvää. Se tarjoaa moninaisuudessaan mahdollisuuksia ymmärtää ja tarkastella maailmaa, elää muuttuvan maailman mukana. Se tuo helppoutta ja vaivattomuutta elämässä, jossa ajan säästäminen tuntuu olevan sen pääpaino. Tehtävänä onkin oppia hyödyntämään se mahdollisuutena, ei haasteena.